Minun vanhempani Ole kertoo

Tuotteen pikahaku

Valitse kategoria tai alakategoria

Ajatuksia ikääntymisestä

Meillä on vahvat perhesiteet ja urheilu yhdistää meitä.

Voin tehdä vanhempieni kanssa edelleen melkein mitä tahansa, mikä on hienoa. He ovat hyvin aktiivisia ja nauttivat elämästä.

Isäni työskenteli ohjaajana Heidelbergin yliopiston urheiluinstituutissa ja äitini oli voimistelun opettaja. Teimme paljon asioita yhdessä, etenkin urheilimme, mikä ei ole yllättävää vanhempieni ammatit huomioonottaen. Kävimme talvella hiihtämässä ja kesällä purjehtimassa. Vanhempi sisareni oli maailmanluokan soutaja ja veljeni pelasi koripalloa Bundesliigassa. Vanhemmat opettivat meille kunnianhimoa. Urheilussa asetat tavoitteen ja mietit mitä sinun pitää tehdä saavuttaaksesi sen sekä miten ylittää esteet. Lopulta saavutat tavoitteesi.

Tämä asenne auttaa niin urheilussa kuin muissakin elämäntilanteissa. Vanhempani ovat olleet aktiivisia koko elämänsä ajan ja nyt he ovat yli 70-vuotiaita ja yhä aina menossa ja matkustavat paljon. He todella elävät vanhan sanonnan mukaan "vierivä kivi ei sammaloidu".

Tämä ei ole aina itsestäänselvyys. Monet ystävistäni puhuvat yhä enemmän vanhempiensa terveysongelmista. Naapurini äidillä on vahva lääkitys munuaissairauteen ja hän todennäköisesti tarvitsee pian dialyysihoitoa. Muita aiheita ovat sydän- ja lonkkaleikkaukset ja dementia. Vanhempien ikääntymisen huomaa todella vasta vanhoista valokuvista. He eivät ehkä vaikuta yhtä elinvoimaisilta kuin aikaisemmin mutta kun olen heidän kanssaan olen aina yhtä vaikuttunut heidän lihaskunnostaan.

Heillä on positiivinen elämänasenne eikä heillä ole muistisairauksia. Tietysti asiat voivat olla hyvin erilailla kymmenen vuoden päästä mutta murehdimme sitä sitten.

Ikääntyminen ja diabetes

Terveys vanhemmalla iällä

Väestö ikääntyy koko ajan ja vuodesta 1990 odotettu elinikä on noussut kuudella vuodella. Samaan aikaan ihmiset viettävät eläkepäiviään hyvin eri tavalla kuin ennen: tekemällä vapaaehtoistyötä, kuntoilemalla ja matkustelemalla. Nykylääketiede mahdollistaa ihmisten pidemmän eliniän sekä sen, että näistä lisävuosista voidaan myös nauttia.
 

Diabetes johtaa usein munuaissairauksiin 

Yli 1,9 miljardia ihmistä on ylipainoisia ja liikalihavia ihmisiä on yli 600 miljoonaa. Tämä aiheuttaa usein muita sairauksia, erityisesti ikääntyvillä ihmisillä; kuten sydän- ja verisuonitauteja, jotka ovat yleisin kuolinsyy maailmanlaajuisesti. Ennaltaehkäisy on tästä syystä tärkeää mutta lääketieteellinen hoito on myös tärkeää. Esimerkiksi, tyypin 2 diabetes voi olla seurausta epäterveellisestä ruokavaliosta ja kaikista diabetes potilaista 30–40 %:lle kehittyy munuaissairaus ja he voivat tarvita mahdollisesti dialyysihoitoa. Jos munuainen ei enää pysty puhdistamaan verta, on edessä dialyysihoito ja lopulta munuaissiirto muuten potilas kuolee. Potilaat joutuvat kuitenkin odottamaan uutta munuaista jopa useita vuosia. Nykyään noin 3 miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti on dialyysihoidossa ja heistä suurin osa on yli 60-vuotiaita.

Haemodialysis

Kivutonta hoitoa 

B. Braunilla on vuosikymmenten kokemus diabetes- ja dialyysihoidoista. Valmistamme esimerkiksi verensokerimittareita, kertakäyttöisiä injektioneuloja kivuttomiin insuliinipistoksiin ja erittäin ohuita neuloja, joiden pistosjälki on lähes huomaamaton. B. Braun on valmistanut dialyysikoneita 1960-luvulta lähtien. Hemo- ja akuuttidialyysikoneiden lisäksi valikoimaan kuuluu erilaisia menetelmiä, joilla voidaan puhdistaa verta. Tarjoamme kokonaisratkaisun, johon kuuluu koneen lisäksi dialysaattorit, kulutustavarat, erilaiset hoitovaihtoehdot, tietojärjestelmät, tekninen tuki, konsultointi, suunnittelu, asennus ja koulutus. Lisäksi toimitamme vesilaitteita dialyysia varten. 
 

Parempaa hoitoa täsmäkoulutuksella

B. Braun tarjoaa myös dialyysipalveluita: yli 25 000 potilasta saa ensiluokkaista hoitoa 300 dialyysiyksikössä 29 maassa. Koulutamme työntekijöitä jatkuvasti taataksemme ajantasalla olevan hoidon ja ammattitaidon. Pyrimme laajentamaan toimintaamme ympäri maailman.