Vaikeuksien kautta voittoon

Tuotteen pikahaku

Valitse kategoria tai alakategoria

Vaikeuksien kautta voittoon

Eräänä iltana 16-vuotias David Drahonínský meni nukkumaan kotonaan Prahassa - ja heräsi seuraavana aamuna sairaalassa.

Davidilla oli vaikeuksia hengittää ja hän ei pystynyt puhumaan tai liikuttamaan käsiään tai jalkojaan. Lääkärit kertoivat Davidille hänen kävelleen unissansa ja pudonneen alas kolmannen kerroksen ikkunasta. David oli halvaantunut vyötäröstä alas.

Davidin elämä muuttui täysin eikä hän enää voinut pelata esimerkiksi jalkapalloa. Mutta luovuttamisen sijaan hän keskittyi opintoihinsa ja löysi intohimon jousiammuntaan. B. Braunin tuotteet helpottavat Davidin jokapäiväistä elämää: hänen urologinsa neuvosta David käyttää Actreen® -virtsakatetreja.

David elää taas täyttä elämää täynnä intoa ja hänen päättäväisyytensä on tehnyt hänestä jousiammunnan kultamitalistin Pekingin vuoden 2008 paraolympialaisissa ja hopeamitalistin Rio de Janeiron vuoden 2016 paraolympialaisissa. “Olen oppinut, että voin saavuttaa upeita asioita," David sanoo. "Mutta minun täytyy itse tehdä töitä niiden eteen".