Välinehuolto kehittyy asiantuntijapalveluilla

Tuotteen pikahaku

Valitse kategoria tai alakategoria

Välinehuolto kehittyy asiantuntijapalveluilla

Suomalaisten sairaaloiden välinehuollossa on yhä kehitettävää. Suunta on kuitenkin hyvä, sillä sairaaloilla on tarjolla monipuolisesti apua. Välinehuollon asiantuntijapalveluja hyödyntämällä on saavutettavissa konkreettisia säästöjä.

Välinehuolto on aina kriittisen tärkeä osa jokaisen sairaalan ja terveysaseman arkea. Siihen liittyvät prosessit, käytännöt ja tietotaito näkyvät suoraan työn sujuvuudessa sekä yksikön kuluissa. Kansainvälisessä vertailussa välinehuolto hoidetaan Suomessa poikkeuksellisen laadukkaasti, mutta petrattavaa ja koulutettavaa riittää edelleen.

Tuota petraamista edesauttavat Suomen sairaalahygieniayhdistyksen vuotuiset Valtakunnalliset välinehuollon koulutuspäivät. Ne järjestettiin tänä vuonna lokakuun alussa Helsingissä. B. Braun oli koulutuspäivillä mukana omalla osastolla ja luentosisällöillä. B. Braunin instrument management coordinator Hanna Viirret-Viljamaa ja supply chain coordinator Sofia Helén pitivät päivillä esittelyä instrumenttien toiminnasta ja huoltamisesta.

B. Braunin Sofia Helén ja Hanna Viirret-Viljamaa esittelivät yhtiön tuotteita välinehuollon koulutuspäivillä.

– Välinehuoltajat ovat meille todella tärkeitä ihmisiä. Haluamme olla heidän kavereitansa siinä, että he voivat tarjota leikkaussaleihin toimivia ja laadukkaita tuotteita. Valtakunnalliset kokoontumiset ovat meille poikkeuksellisen erinomaisia tilaisuuksia tavata kerralla ihmisiä eri puolilta Suomea, Viirret-Viljamaa luonnehtii.

B. Braunin palvelu on poikkeuksellisen kattavaa

B. Braun tarjoaa monipuolisia instrumenttien kunnossapitoon liittyviä palveluja. Tarjolla on koulutusta, konkreettista huoltoa ja myös leikkauskaluston optimointi SAM eli Surgical Asset Management. Viirret-Viljamaa sanoo, että sairaalat pystyvät konkreettisesti säästämään instrumenttien huolloilla. Huolto pidentää instrumentin käyttöikää ja on aina taloudellisempi vaihtoehto kuin uuden instrumentin hankinta. Lisäksi huollolla varmistetaan, että kirurgilla on aina toimivat, potilasturvalliset työvälineet käytössään.

– B. Braunin filosofian mukaisesti instrumentti on saatava huollossa uutta vastaavaksi. Emme tee pelkkiä teroituksia, vaan instrumentti käydään aina läpi tietyn standardin mukaisesti: se puretaan osiin ja jokainen osa tarkastetaan ja huolletaan, Viirret-Viljamaa avaa.

B. Braun myös huoltaa kaikkien valmistajien välineitä, eikä vain omia tuotteitaan.

– Se tehostaa asiakkaan omia prosesseja, kun instrumentteja ei tarvitse lähetellä huoltoon moneen paikkaan. Meillä on yli 150 vuoden kokemus instrumenttien valmistamisesta, ja samat, koulutetut instrumenttiteknikot, jotka valmistavat instrumentteja, vastaavat myös niiden huoltamisesta. Tämä takaa huollon laadukkuuden, Viirret-Viljamaa jatkaa.

Oulaskankaan aluesairaalan välinehuoltajat Merja Andsten ja Pirkko Seppänen vierailivat koulutuspäivillä.

Näyttäminen tärkeintä, laaja ohjepaketti lisäarvo

Koulutuspäivillä vierailleet Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin Oulaskankaan aluesairaalan välinehuoltajat Merja Andsten ja Pirkko Seppänen kertovat, että välinehuolto on kehittynyt Suomessa selkeästi tällä vuosikymmenellä.

– Totta kai se vaikuttaa, kun yritykset ovat alkaneet tarjota apua ja asiantuntijapalveluja välinehuoltoon. Sillä tavallahan kehitys pysyy yllä, Andsten miettii ja lisää:

– B. Braun kävi muutama vuosi sitten kouluttamassa työpaikallamme, ja saimme ehdottomasti siitä uutta oppia. Pulma on vain se, että yksittäisten koulutusten jälkeen ne uudet asiat pysyvät hetken mielessä, kunnes herkästi lipsuu takaisin aiempiin tapoihin. Koulutuksen olisi hyvä olla jatkuvaa.

Viirret-Viljamaa kertoo, että B. Braun onkin panostanut koulutuspaketin laajuuteen: se sisältää teoriaosuuden, testauksen työpajan, runsaasti testimateriaalia sekä kuvitetut ohjeet myöhempää käyttöä varten. Materiaalipaketin avulla saa palautettua oppeja jälkikäteen kätevästi mieleen. Pirkko Seppänen muisteleekin, että B. Braunin koulutuksesta jäi heidän käyttöönsä hyvin kattava ohjepaketti.

– Koulutuksiamme voidaan muokata asiakkaidemme tarpeiden mukaisiksi. Tehokkain tapa sekä kouluttaa että oppia on konkreettinen näyttäminen. Laajalla materiaalipaketilla sitten varmistamme, että koulutuksistamme on lisäarvoa käytännön demonstraatioiden jälkeenkin, Viirret-Viljamaa toteaa.

Aesculapin konsultointi- ja huoltopalvelut
B. Braun Medical Oy
Huopalahdentie 24
00350 Helsinki